Yrittäjän loma – voiko yrittäjä lomailla?

yrittäjän loma

On yrittäjiä, jotka eivät koskaan lomaile sekä on niitä, joiden elämä tuntuu olevan yhtä lomaa. Jotkut yrittäjät kokevat loman ottamisen hankalana, mutta yhteen lomapäivään ei pitäisi minkään yrityksen kaatua. Puolestaan työuupumus saattaa helposti kaataa koko yrityksen, jolloin kaikki kovalla vaivalla tehty työ valuu hukkaan. Loma on mahdollisuus virkistyä, levätä ja ennen kaikkea huolehtia omasta jaksamisesta. Siksi myös yrittäjän täytyy joskus edes ottaa hieman lomaa itselleen.

Miksi yrittäjän on vaikea pitää lomaa?

Moni yrittäjä pyörittää yritystoimintaa yksin, jolloin loman pitäminen on haastavaa. Kun yrittäjä on lomalla, ei yritystoiminta pyöri. Moni yrittäjä ajattelee myös, että asiakkaat kaikkoavat, jos yrittäjä on pitkään poissa. Lisäksi jos yrittäjä vastaa yksin esimerkiksi laskutuksesta tai kirjanpidosta, voi olla vaikea ulkoistaa näitä tehtäviä. Jos yrityksessä ei ole muita työntekijöitä, niin silloin on vielä vaikeampi saada joku hoitamaan yritykselle tärkeitä taloushallinnon rutiinitehtäviä.

Yrittäjällä voi olla haastavaa olla kokonaista kuukautta kesälomalla, ja hän joutuukin monesti käyttämään muutamia päiviä työntekoon myös loman aikana. Täytyy esimerkiksi tarkistaa, että oikeat laskut ovat lähdössä oikeille asiakkaille oikeaan aikaan. Lisäksi täytyy varmistaa, että asiakkaat ovat maksaneet erääntyneet laskut. Jos näitä asioita ei kukaan hoida yrittäjän loman aikana, voi lomalta palatessa olla ikävä yllätys, kun alkaa tarkastella yrityksen tilejä ja kassaa. Pahimmassa tapauksessa edessä voi olla konkurssi ja tämä varmasti mietityttää useaa yrittäjää, jotka eivät päädy pitämään kunnon lomaa.

Jos yrittäjä pyörittää liiketoimintaansa täysin yksin, voi olla vaikeaa saada joku tuuraamaan loman ajaksi. Työntekijä täytyy aina aluksi perehdyttää ja yrityksessä voi olla monia asioita hoidettavana. Näin ollen työntekijä pitäisi palkata jo hyvissä ajoin ennen lomaa ja koulutus tulisi aloittaa paljon aiemmin. Tämä tietää lisäkustannuksia, koska työntekijä tarvitaan reilusti aiemmin, eikä ainoastaan loman ajaksi.

Yrittäjän liiketoiminta voi olla myös kriittisellä rajalla, eikä rahaa yksinkertaisesti ole loman pitämiseen. Tämä ongelma voi olla myös vasta yrittäjäksi alkaneella, joka ei ole vielä pystynyt kerryttämään vuoden aikana itselleen lomakassaa.

Yrittäjän toimiala voi myös olla riippuvainen vuodenajasta, joten esimerkiksi kesällä voi olla mahdotonta lomailla, mikäli suurin osa liikevaihdosta tulee juuri tuolloin.

Miten voit yrittäjänä varmistaa kesäloman?

On kuitenkin muutamia konsteja, joilla yrittäjä voi varmistaa itselleen loman. Jos ei kerta kaikkiaan ole mahdollista pitää lomaa kokonaista kuukautta putkeen, niin yritä jakaa loma pienempiin osiin. Tämäkin on parempi ratkaisu hyvinvoinnin kannalta kuin olla kokonaan ilman lomaa. Pystyisitkö esimerkiksi pitämään viikon lomaa ja olemaan seuraavan viikon taas töissä? Monesti myös sekin auttaa, mikäli loman suunnittelee ja aikatauluttaa hyvissä ajoin. Jos päättää jo keväällä loman ajankohdan, niin se on todennäköisesti paljon helpompi toteuttaa, kuin että aiot kesällä katsoa milloin olisi sopiva aika. Tätä aikaa ei varmasti tule koskaan.

Joskus on myös pakko uskaltaa ottaa tuuraaja loman ajaksi. Tällöin täytyy luottaa siihen, että hommat tulevat hoidetuksi. Tietysti on hyvä varmistaa tuuraajan osaaminen hyvissä ajoin, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Lomakassaa olisi myös hyvä kerätä pitkin vuotta, jotta loma edes olisi mahdollinen. Yrittäjälle ei kukaan maksa erikseen kesälomarahoja, joten tätä varten tulisi kerätä itse rahaa pitkin vuotta.

Analysoi myös, milloin asiakkaasi käyttävät palveluasi tai ostavat tuotteitasi. Voisitko esimerkiksi kesäaikana supistaa aukioloaikoja? Tai pidentää viikonloppua maanantaihin?

Oletko miettinyt sitä vaihtoehtoa, että pitäisit loman muulloin kuin kesällä? Voisitko esimerkiksi harkita, että olisit lomailla loka-marraskuun tienoilla? Tai helmikuussa Suomen lapissa laskettelemassa? Yrittäjänä sinä voit itse päättää milloin lomasi pidät.

6 vinkkiä onnistuneeseen lomaan:

  1. Mieti itsellesi sopiva tapa rentoutua. Mikäli et pysty pitämään usean viikon lomaa putkeen, kokeile jaksottaa lyhyempiin pätkiin. Esimerkiksi miniloma voi olla puolikas työpäivä tai hieman pidennetty viikonloppu.
  2. Ennakoi lomasi taloudellisesti. Ota huomioon, paljonko joudut lomasi aikana maksamaan juoksevia kuluja, kuten esimerkiksi liiketilasi vuokra yms.
  3. Suunnittele lomallesi ohjelma. Mieti, mitä kaikkea haluat hymyssä suin muistella lomaltasi ja millainen tekeminen saa sinut rentoutuneeksi.
  4. Ota talteen ennen lomalle lähtöä lista tekemättömistä töistä, jotka tulee hoitaa heti loman jälkeen. Tämän jälkeen unohda kaikki työasiat ja palaa niihin vasta loman jälkeen.
  5. Automatisoi mahdollisimman monet työtehtävät. Jos työtehtäviisi kuuluu esimerkiksi somejulkaisujen tekeminen, voit ajastaa ne lomapäivien ajaksi sosiaalisen median työkalujen avulla.
  6. Laita lomavastaaja työsähköpostiisi ja puhelimeen. Kerro ajankohta, jolloin olet lomalla ja milloin olet taas saatavilla. Sulje samalla puhelimesta sähköpostien ja muiden työhön liittyvien sovelluksien ilmoitukset pois päältä.

Oikein nautinnollista lomaa ja ihanaa kesää!

    Automatisoitu kirjanpito

    Suomen helpoin tapa hoitaa toiminimen kirjanpito. 

     

    • Laskujen lähetys

    • Laskujen vastaanotto

    • Valokuvaustoiminto kuiteille

    • ALV- ja veroilmoitukset

    • Kirjanpitäjän tuki

    Lisää blogikirjoituksia

    Katso kaikki kirjoitukset