Tuloslaskelma – mikä se on, ja mitä siitä tulisi ymmärtää?

 

On ensiarvoisen tärkeää, että jo yrittäjyyden ensiaskeleita ottava untuvikko perehtyy yrityksen talouden peruskäsitteisiin, ymmärtää niiden sisällön ja merkityksen sekä osaa tulkita lukuja edes jossain määrin. Yksi tärkeimmistä yrityksen taloustilanteesta kertovista dokumenteista on tuloslaskelma, jota pyritään avaamaan paremmalla selkokielellä tässä blogikirjoituksessa.

Tuloslaskelma on tilinpäätöksen ydindokumentti

Tuloslaskelma on dokumentti, joka kuvaa yrityksen toiminnan kannattavuutta tietyltä ajanjaksolta. Ajanjakso voi olla kirjanpidon kuukausijakso, muu tarkemmin valittu ajanjakso tai tilikauden mittainen jakso. Tuloslaskelma listaa päättyneen jakson tulot ja menot, joista siis kertyvät yrityksen varsinaiset tuotot ja kulut. Tiettyä valmista kaavaa noudattaen laadittavassa tuloslaskelmassa kartoitetaan ajanjakson kokonaistuloksen muodostuminen. Tuloslaskelma ei ole kuitenkaan sama asia kuin pankkitilin saldo, sillä siinä ei näy esimerkiksi kerralla hankitut yrityksesi pitkäaikaiset hankinnat.

Kirjanpitoasetuksessa annettuja kaavoja tuloslaskelman laatimiseen on kaksi erilaista: toimintokohtainen ja kululajikohtainen. Ne poikkeavat hieman toisistaan, mutta molempia vaihtoehtoja käyttämällä päädytään samaan lopputulokseen. Kululajikohtaisessa tuloslaskelmassa kulut esitetään ryhmiteltyinä eri ostoihin, joita voivat olla tarvikkeiden tai palvelujen ostot, tai vaikkapa yrityksen henkilöstökulut. Kun nämä kululajit vähennetään liikevaihdosta, saadaan erotukseksi liikevoitto.

Toimintokohtaisessa versiossa taas selvitetään ensin bruttokate, joka tarkoittaa liikevaihdon sekä hankinnan ja valmistuksen kulujen erotusta. Tämän jälkeen bruttokatteesta vähennetään vielä muut kulut, kuten esimerkiksi markkinointi- ja hallintokulut. Tällöin saadaan erotuksena toimintokohtaisen tuloslaskelman liikevoiton määrä.

Tuloslaskelmassa eritellään ilman arvonlisäveroa, mistä eri osista yrityksen tulos koostuu, ja mihin kaikkeen yrityksen varoja on tietyn ajanjakson kuluessa käytetty.

Tuloslaskelman rakenne on aina vähennyslaskumuotoinen. Liikkeelle lähdetään myynnistä ja muista tuotoista, joista aletaan yksi toisensa jälkeen vähentämään erilaisia kulueriä, kunnes päästään loppuun ja tilikauden tulokseen. Tuloslaskelma toimii parina taseelle, joka täydentää tuloslaskelman todentamaa toiminnan kannattavuutta erittelemällä yrityksen varallisuuden ja velat tilikauden päättyessä.

Kirjanpitovelvollisten pienyritysten on mahdollista halutessaan laatia tavallista suppeampi lyhennetty tuloslaskelma. Tällöin tavoitteena on selvittää yrityksen bruttotulos, joka saadaan vähentämällä liikevaihdosta erilaisia tuotteiden ja palvelujen hankintaan liittyviä kuluja. Lyhennettyä tuloslaskelmaa käytettäessä jotkut yrityksen menestystä mittaavat luvut, kuten myynti ja myyntikate eivät tule lainkaan julkiseen tietoon.

Tuloslaskelman keskeisiä käsitteitä pienyrittäjälle

Suurten osakeyhtiöiden tuloslaskelmat voivat olla hyvinkin pitkiä ja monivaiheisia, mutta pienyrittäjälle tärkeimmät termit saadaan helposti haltuun. Yrityksen tilinpäätöstä laadittaessa ja tilikauden tulosta laskettaessa sanastossa vilahtelee muutamia tuttuja käsitteitä, joiden avulla yrityksen taloudellinen tila määritellään.

Liikevaihto ja liikevaihto: Tuloslaskelmaa tutkiessa ensimmäisenä vastaan tulee liikevaihto, joka siis tarkoittaa yrityksen myyntejä ja muita tuottoja tilikauden aikana. Tämä on myös termi, joka usein kiinnostaa ihmisiä eniten, vaikka se ei vielä varsinaisesti kerro yrityksen kannattavuudesta tai sen kulurakenteen terveydestä mitään. Niiden selvittämiseksi liikevaihdosta tulee vähentää kaikki juoksevat kulut, yrityksen omaisuuden poistot sekä eri tekijöiden arvonalentumiset. Näin saadaan lopputulokseksi yrityksen toiminnan kannattavuutta erittäin hyvin kuvaava luku eli liikevoitto. Se siis kertoo, kuinka paljon voittoa yritys on tehnyt päättyneen tilikauden aikana.

Myyntituotto: Myyntituotot ovat tuloja tavaroiden ja palvelujen myynnistä bruttomääräisenä.

Liiketoiminnan muut kulut ja tuotot: Näihin kuuluvat esimerkiksi vuokratuotot, vakuutuskorvaukset, markkinointikulut tai leasingmaksut. Luottotappiot sisältyvät myös tähän ryhmään. Luottotappio syntyy, mikäli ostaja ei pysty suoriutumaan kaupan tai luottosopimuksen mukaisista maksuvelvoitteistaan.

Liiketulos: Liiketulos kertoo, kuinka paljon liiketoiminnan tuotoista on jäänyt jäljelle ennen rahoituseriä sekä veroja.

Rahoistuotot- ja kulut: Nämä luvut kertovat voiton ja tappion ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja. Rahoitustuottoihin sisältyvät korko- ja rahoitustuotot sekä tuotot muista pysyvien vastaavien sijoituksista. Rahoituskuluja puolestaan ovat korkokulut ja muut vieraan pääoman kulut, kuten luotoista aiheutuneet kulut.

Tulovero: Tuloverot ovat verolaskelman avulla arvioidut verot tilikaudelle.

Tilikauden voitto: Tuloslaskelmassa viimeisenä esiin tulee tilikauden voitto, joka kertoo konkreettisesti yrityksesi kannattavuudesta. Kannattavuuden kehittymisen seuraamisessa on suositeltavaa huomioida myös aikaisempien vuosien tuloslaskelmat. Jos olet toiminimiyrittäjä, tällä rivillä on toiminnasta yrittäjälle jäävä palkka.

Poistoilla tarkoitetaan yrityksen käytössä olevan kiinteän omaisuuden kulumista. Kirjanpitoon merkittävät arvonalenemiset puolestaan voivat tarkoittaa esimerkiksi rikki mennyttä tai muuten myyntiin kelpaamattomaan kuntoon vioittunutta tavaraa.

Nämä muutamat termit ja yksityiskohdat omaksumalla pienyrittäjä voi ymmärtää yrityksensä tilannetta huomattavasti aiempaa paremmin. Peruskäsitteiden hallitseminen avartaa kokonaisnäkemystä ja auttaa hahmottamaan yritystoiminnan lainalaisuuksia ja oman yrityksen asemaa markkinoilla. Lisäksi se tukee tulevaisuuden suunnitelmien tekemistä ja auttaa arvioimaan yrityksen mahdollista laajentamispotentiaalia. Kaikki tieto on joka tapauksessa aina arvokasta, ja opitun myötä yrittäjän itsetunnon koheneminen vaikuttaa varmasti myönteisesti koko yrityskuvaan ja liiketoimintaan.

Haluatko tietää lisää aiheesta? Ota yhteyttä meihin, taloushallinnon tiimimme kertoo mielellään lisää sekä avaamme tarvittaessa käsitteitä vieläkin syvällisemmin. Olemme täällä yrittäjiä varten!

    Automatisoitu kirjanpito

    Suomen helpoin tapa hoitaa toiminimen kirjanpito. 

     

    • Laskujen lähetys

    • Laskujen vastaanotto

    • Valokuvaustoiminto kuiteille

    • ALV- ja veroilmoitukset

    • Kirjanpitäjän tuki

    Lisää blogikirjoituksia

    Katso kaikki kirjoitukset