Päivärahat 2020 – pikaopas yrittäjälle

päivärahat

Tämän kirjoituksen tarkoitus on kertoa selkeästi, mitä päivärahat tarkoittavat ja mitä edellytyksiä päivärahojen saamiseen on. Lisäksi kerromme kotimaan ja ulkomaan päivärahojen enimmäismäärät vuonna 2020.

Kotimaan päiväraha – mitä sillä nyt tarkoitetaan?

Verohallinto on määrittänyt päivärahan seuraavasti:

”korvaus kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.”

Toiminimiyrittäjällä ei ole mahdollisuutta maksaa itselleen päivärahoja, mutta hän voi saada työmatkoista verotuksessa vastaavan määrän lisävähennyksenä.

Korvauksen voi saada, mikäli työmatka on yli 15 kilometriä joko työpaikasta tai asunnosta. Lisäksi matkan täytyy olla tilapäinen ja se tehdään tavanomaisen toiminta-alueen ulkopuolelle. Tavanomaisella paikalla tarkoitetaan pysyvää työpaikkaa/työpistettä. Toimipaikka voidaan katsoa myös pysyväksi, jos työskentely paikassa on hyvin säännöllistä tai se kestää useamman vuoden ajan.

Eli mikäli yrittäjän työviikkoihin kuuluu paljon matkustamista, on hän oikeutettu saamaan näiden matkojen aiheuttamista lisäkustannuksista verotuksessa katsottavan korvauksen.

Kotimaan päiväraha vuonna 2020 

Vuonna 2020 kotimaan kokopäiväraha on 43 euroa (työmatkan kesto yli 10h) ja osapäiväraha 20 euroa (työmatkan kesto yli 6h). Päivärahoja maksetaan aina matkavuorokausittain. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos yksi työmatka on kestänyt alle 24 h, mutta kuitenkin yli 10h, on yrittäjä oikeutettu vähentämään verovapaata vastaavan määrän elinkeinotoiminnan kuluna.

Huomioonotettavaa on kuitenkin se, että jos yrittäjä on matkavuorokauden aikana saanut esimerkiksi ilmaisen tai työmatkaan/majoitukseen sisältyvän aterian, maksetaan päivärahasta tällöin vain puolet.

Ulkomaan päiväraha 2020 ja edellytykset saamiseen

Ulkomaan päiväraha voidaan maksaa, mikäli yrittäjän työmatka on kestänyt vähintään 10h. Jos matka on kestänyt alle 10h, silloin yrittäjä on oikeutettu osapäivärahaa vastaavaan lisävähennykseen.

Ulkomaan päivärahojen määrät määräytyvät sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Esimerkiksi, jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha lähtömaan mukaan. Poikkeuksena kaikki Suomesta lähtevät matkat, jolloin päiväraha määräytyy saapumismaan mukaan. Lentoihin sisältyvät välilaskut eivät kuitenkaan vaikuta päivärahan suuruuteen.

Täältä voit katsoa listauksen vuoden 2020 ulkomaan päivärahojen enimmäismääristä.

Lopuksi

Artikkelissa esitetyt korvausten enimmäismäärät ovat voimassa vuonna 2020. Me emme vastaa tässä artikkelissa esitettyjen tietojen oikeellisuudesta. Artikkelin tiedot ovat perusperiaatteita, ne eivät kata mahdollisia poikkeuksia, joten korvausten edellytykset kannattaa aina tarkistaa erikseen oman tilanteen mukaan. Ajankohtaiset tiedot ja yksityiskohtaisemmat ohjeet saat Verohallinnosta.

Lähde: Verohallinto. 2020.

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/auto/kilometrikorvaus_ja_paivaraha/

Toiminimen kirjanpito

Suomen helpoin tapa yrittää

 

  • Lähetä ja vastaanota laskuja

  • Valokuvaustoiminto kuiteille

  • ALV- ja veroilmoitukset puolestasi

  • Henkilökohtainen kirjanpitäjä käytettävissä

Lisää blogikirjoituksia

Katso kaikki kirjoitukset