Arvioitu lukuaika: 2 minuuttia

Miten koronavirus vaikuttaa yrityksiin?

sairas-yrittaja-koronavirus

Koronavirus puhuttaa ja aiheuttaa huolta ympäri maailman. Tartuntatapauksia on todettu viime aikoina Suomessakin. Kuinka tämä virus sitten vaikuttaa yrittäjiin ja heidän yritystoimintaansa? Sitä on vielä vaikea sanoa. Vaikutukset riippuvat suuresti muun muassa siitä, kuinka suuressa mittakaavassa koronavirus leviää maailmalla sekä kuinka se leviää Suomessa. On kuitenkin havaittu joitakin selkeitä vaikutuksia, jotka päätimme listata tähän kirjoitukseen.

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Kysynnän lasku

Koronaviruksen vaikutus lentoliikenteeseen on ollut nopeaa. Finnair on antanut tulosvaroituksen ja etenkin kiinalaisten matkustajien määrä on ollut vähäistä Lapin kohteissa. Koronaviruksen aiheuttama pelko on myös vähentänyt muidenkin turistien määrää Lapissa. Tilanne on myös näkynyt hotellien ja ravintoloiden liikevaihdossa äkillisten peruutuksien myötä.

Toisaalta koronavirus on aiheuttanut myös positiivisia vaikutuksia joillekin toimialoille. Esimerkiksi ilmanpuhdistimia valmistava Genano on saanut valtavan määrän tilauspyyntöjä kiinalaissairaaloista. Lisäksi S-ryhmä ja Kesko ovat ilmoittaneet käsidesien lisääntyneestä kysynnästä. Pientä kysyntää on myös ollut nähtävillä pitkään säilyvien elintarvikkeiden osalta. Kuitenkaan Suomessa ei ole vielä näkynyt ”ostopaniikkia”.

Toimitusongelmat

Viruksen myötä myös osa suomalaisista yrityksistä joutuu kärsimään materiaalien ja laitteiden toimitusongelmista, sillä useimpien yrityksien tuotteita tai niiden raaka-aineita valmistetaan Kiinassa. Vaikutukset ovat korostuneet etenkin tuotanto- ja ICT-aloilla. Mikäli karanteenit lisääntyvät ja tehtaat pysyvät kiinni, voi moni suomalainenkin yritys pian joutua sulkemaan tuotantonsa siksi aikaa.

Tapahtumien ja messujen peruuntumiset

Tälläkin hetkellä tapahtumia ja messuja on jouduttu peruuttamaan ympäri maailmaa. Suomessa ei kuitenkaan ole vielä rajoituksia tapahtumien ja messujen suhteen. On kuitenkin hyvin mahdollista, että joitain tapahtumia joudutaan perumaan täälläkin, mikäli koronaviruksen tilanne pahentuisi. Yrityksien osalta tämä on ikävä tilanne, mikäli tapahtumiin on satsattu paljon rahaa. Mikäli peruuntunut tapahtuma näkyy yrityksen liikevaihdossa negatiivisesti, voi yritys saada mahdollista korvausta, jos omistaa epidemiaan liittyvän keskeytysvakuutuksen. Tämä asia kannattaa tarkistaa oman vakuutusyhtiön kanssa.

Etätyöt tulevat lisääntymään

Mikäli koronavirus leviää Suomessa rajusti, on suositeltavaa työskennellä etänä. Monet asiakastapaamiset ja palaverit pystytään tänä päivänä hoitamaan tehokkaasti videopuheluina, joten tästä tuskin koituu harmia.

Tulevat kuukaudet kertovat meille kuitenkin paremmin, miten koronavirus tulee suomalaisiin yrityksiin vaikuttamaan.

Miten yrittäjän tulisi varautua koronavirukseen?

Suosittelemme viimeistään nyt hankkimaan YEL-vakuutuksen itselleen, sillä karanteenin joutunut yrittäjä saa tartuntatautipäivärahaa YEL- tai MYEL-vuosityötulon perusteella. Päivärahan määrä on etuuden alkamishetkellä voimassa olevan YEL- tai MYEL-vuosityötulon 1/300. Esimerkiksi jos yrittäjän vuositulot ovat 8000 euroa vuodessa, lasketaan päivärahan määrä jakamalla vuositulot 300:lla. Päivärahan maksu alkaa heti ensimmäisestä karanteenipäivästä.

Mikäli yrittäjä ei ole velvollinen ottamaan YEL-vakuutusta (mitä kyllä suosittelemme), määräytyy tartuntatautipäiväraha elinkeinotoiminnan ansiotulon tai vuosittaisen palkkatulon perusteella.

UKKO Pron käyttäjät saavat YEL-vakuutuksen kauttamme helposti ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme. Me hoidamme kaikki muut vakuutukseen liittyvät asiat yrittäjän puolesta.

Yrittäjän kuten kaikkien muidenkin on syytä pitää huolta hyvästä käsihygieniasta tartuntariskin ehkäisemiseksi. Lisäksi THL on ohjeistanut välttämään turhanpäiväistä silmien, nenän tai suun koskettelua. Kättelyä tulisi myös välttää sekä koskemasta pintoihin, joihin monet ihmiset koskevat esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa.

Yrityksille suunnattuja uutisia aiheeseen liittyen löytyy esimerkiksi Business Finlandin sivuilta.

Toiminimiyrittäjyys voi olla myös helppoa

Kirjanpito, laskutus ja kuittivarasto kiinteällä kuukausihinnalla. Perustamme toiminimen ilmaiseksi ja saat y-tunnuksen heti käyttöösi.
Lue lisää toiminimiyrittäjyydestä

Muita artikkeleita aiheesta Yrittäjyys:

  • Yrittäjyys Osakeyhtiö: mikä on osakeyhtiö ja milloin perustaa osakeyhtiö?

    Sopivan yritysmuodon valinta on yksi yrittäjän tärkeimmistä päätöksistä. Mutta milloin juuri osakeyhtiö kannattaa perustaa? Kuinka se käy helpoiten? Yritysmuoto määrittää yrittäjän tulevat vastuut ja liiketoimintamahdollisuudet. Esimerkiksi kevytyrittäjyys on sopiva vaihtoehto, jos yrittäjä haluaa päästä nopeasti alkuun ilman suuria vastuita, kun taas toiminimi ja osakeyhtiö antavat paremmat lähtökohdat yrityksen kasvulle. Perinteisesti osakeyhtiö on nähty raskaana yritysmuotona, jonka perustamiseen ja ylläpitämiseen liittyy…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Vieraskynä: Yrittäjän työkykysykli muuttuvassa työelämässä

    Yhteistyökumppanimme Varman eläkeratkaisuasiantuntija Leena Puurunen kirjoittaa työelämän muutoksista ja siitä, kuinka tärkeää yrittäjän on pysytellä niissä mukana. Tämä voi kuitenkin vaikuttaa haitallisesti työkykyyn ja jaksamiseen. Yrittäjien tueksi on onneksi tarjolla erilaisia ratkaisuja, joiden avulla heidän työkykysyklinsä saa pysyä normaalissa vauhdissa! Työelämän trendit, kuten yrittäjämäisen työn lisääntyminen, tekoäly, paikasta riippumaton työ ja ekologisuus, muuttavat tapaa tehdä työtä. Perinteinen ja moderni tapa…

    Lue lisää
  • Yrittäjyys Julia Thurén: ”Rahaa saa aina lisää, mutta vuosia ei” – menestynyt yrittäjä vastasi 4 väittämään kuluttamisesta ja työnteosta

      Toimittaja, kirjailija ja yrittäjä Julia Thurénin uusi kirja Kaikki kuluttamisesta (Gummerus 2021) ilmestyi elokuussa. Siinä hän käsittelee lujassa istuvia kulutustottumuksiamme ja muun muassa sitä, kuinka monesti määritämme itseämme ja elämäämme rahan kautta – ehkä jopa huomaamattamme. Luimme kirjan ja poimimme siitä neljä väittämää, joihin Julia esittää tässä seuraavaksi omat ratkaisunsa. "Käytämme rahaa kaiken aikaa, mutta jostain syystä siitä puhuminen…

    Lue lisää