Kuukauden yrittäjämme Minna Tuokko suunnittelee koira-aiheisia printtituotteita

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Minna Tuokko, 34-vuotias Tampereella avopuolison ja koiran kanssa asustava yrittäjä sekä osa-aikatyöläinen.

Eläimet, ja erityisesti koirat ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Tästä johtuen olen päätynyt tuottamaan erilaisia koira-aiheisia printtituotteita osa-aikaisen työni ohessa. 

Miten päädyit yrittäjäksi?

Kiinnostukseni harvinaisiin koirarotuihin ajoi minut syksyllä 2019 perustamaan oman yritykseni, Goofy Paws:in. Lisäksi kaipasin hieman lisäansiota osa-aikaisen työni oheen. Yritykseni on tällä hetkellä vielä lapsen kengissä, mutta koen nyt vihdoin tekeväni sitä mitä rakastan.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Suunnittelen ja toteutan uusia printtejä inspiraation mukaan. Menen hyvin usein fiiliksen pohjalta enkä yleensä mieti liian paljon etukäteen mitä teen, vaan lähden rohkeasti toteuttamaan. Yleensä ne parhaimmat teokset syntyvätkin omalla painollaan, kun rohkeasti kokeilee erilaisia tyylejä ja värejä. Vastaan myöskin markkinoinnista, mainoskuvien tekemistä sekä muutenkin verkkosivujeni ulkoasusta. Parasta tässä juuri onkin se, että työni on niin monipuolista!

Miten UKKO Pro on auttanut sinua?

UKKO Pro on auttanut minua kirjanpidollisissa asioissa, joiden päälle en itse ymmärrä yhtikäs mitään. Suuret kiitokset siis siitä!

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Aamu-unisena sanoisin, että vapaus heräillä omaan tahtiini ja nautiskella rauhassa iso kupillinen kahvia ennen töihin ryhtymistä. Käyn myös koirani kanssa metsälenkeillä lähes päivittäin, sillä luonto auttaa minua inspiroitumaan ja saan paljon virtaa työpäiviäni varten. Rakastan juurikin yrittämisen tuomaa vapautta, ja sitä että saan itse päättää milloin työskentelen ja pidän taukoni.

Mitä asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

Haluaisin olla itsevarmempi. Liian helposti se suomalainen vaatimattomuus nostaa päätään, ja sitä huomaa vähättelevänsä omia teoksiaan ja saavutuksiaan. Kehitettävää olisi myöskin siinä, että osaisin pitää aikatauluista entistä paremmin kiinni. Usein käy niin, että ajattelen tekeväni jotain projektia muutaman tunnin, mutta seuraavaksi huomaankin kuluttaneeni asian parissa koko päivän. Tämän seurauksena kaikki muu jää yleensä tekemättä, kuten syöminen.

Terveisiä ja vinkkejä muille yrittäjille?

Rohkeasti vaan yrittämään! Riskejä on aina, mutta parempi katsoa kuin katua myöhemmin asioita, joita ei koskaan tullut tehtyä. Yrittämisen ei tarvitse olla sitä, että laittaa likoon koko elämänsä ja omaisuutensa, vaan yrittämistä voi alkuun kokeilla esimerkiksi sivutoimisena yrittäjänä. Aina voi myös palata perinteiseen palkkatyöhön, jos homma ei tunnukaan omalta ja liikeidea ei saa tuulta siipiensä alle.

Kotisivujen osoite, Facebook-sivut yms:

Yritykseeni voit tutustua täällä  ja arkeemme pääsee mukaan Instagram tilillämme @goofypaws_spreadshirt ja Facebook-sivuillamme täällä.

Haluatko sinä kuukauden yrittäjäksi?

Kuukauden yrittäjä on UKKO Pro:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen yrittäjiä. Onko sinulla oma tarina yrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen!

Klikkaa ja täytä lomake.

    Automatisoitu kirjanpito

    Suomen helpoin tapa hoitaa toiminimen kirjanpito. 

     

    • Laskujen lähetys

    • Laskujen vastaanotto

    • Valokuvaustoiminto kuiteille

    • ALV- ja veroilmoitukset

    • Kirjanpitäjän tuki

    Lisää blogikirjoituksia

    Katso kaikki kirjoitukset