”Ihmisten elämänlaatuun vaikuttaminen on työssäni parasta” – joogaopettaja ja toimintaterapeutti Deaana Lehtinen

Toukokuun kuukauden yrittäjämme on Deaana Lehtinen. Hän tarjoaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä kursseja, kuten esimerkiksi kuntouttavaa ja mielenterveyttä tukevaa joogaa, itämaista liikuntaa ja muita hyvinvointi- ja terapiakursseja. Kurssien lisäksi häneltä saa myös henkilökohtaista palvelua, kuten yksilö-joogaohjausta, hyvinvointivalmennusta sekä Ayurveda-konsultaatioita.

Miten päädyit yrittäjäksi?

Valitsin sivutoimisen yrittäjyyden sen vuoksi, että opettajatyö on hyvin kausiluontoista. Lomien aikana ei ole juurikaan työtä, joten sivutoiminen yrittäjyys oli omaan tilanteeseen sopivin vaihtoehto.

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Tavallinen työpäiväni on nykyisen koronatilanteen vuoksi hyvin erilainen verrattuna aikaan ennen koronaa. Kaikki ryhmätapaamiset peruutettiin, joten yritystoimintani on jäässä. Jään alla kuitenkin tapahtuu paljon asioita: olen saanut mahdollisuuden osallistua koulutukseen verkkokaupan perustamiseen liittyen ja tällä hetkellä työstän verkkokurssia, joka tulee myyntiin lähitulevaisuudessa.

Miten UKKO Pro on auttanut sinua?

Sivutoimista yrittäjyyttä varten etsin edullista kirjanpitokumppania, joka on läsnä sekä tukee ja ohjaa niissä asioissa, joista minulta ei löydy osaamista tai ole riittävästi aikaa niiden tekemiseen. Olin ennen UKKO Prota kokeillut myös perinteisen kirjanpitäjän palveluita, mutta se tuntui kalliilta ratkaisulta. Lisäksi tärkeää työaikaani kului paperitöihin.

UKKO Pro on auttanut minua keskittymään juuri niihin töihin, joissa olen hyvä. Tuntuu helpottavalta, kun voi luottaa siihen, että asiantuntevat ihmiset hoitavat kirjanpitoni.  Näin ollen minun ei tarvitse juuri ollenkaan käyttää kallisarvoista aikaani hallinnollisten asioiden hoitamiseen.

Mikä on hienointa omassa työssäsi?

Minulle tärkein asia omassa työssäni on se, että pääsen vaikuttamaan ihmisten elämänlaatuun. Saan jatkuvasti kiitoksia ihmisiltä, joiden elämäntyyli ja elämänlaatu ovat parantuneet huomattavasti järjestämieni kurssien jälkeen. Saan tästä paljon iloa ja koen, että työni on merkityksellistä.

Mitä asioita haluaisit kehittää itsessäsi?

Koulutan itseäni jatkuvasti erilaisiin hyvinvointimenetelmiin. Tämän lisäksi parhaillaan kehitän suomen kielen sanavarastoani.  Koskaan ei voi olla täysin valmis, vaan kaikessa on aina kehittämisen varaa!

Terveisiä ja vinkkejä muille yrittäjille?

Muille yrittäjille haluaisin sanoa, että (kokemukseni mukaan) kun työsi on merkityksellistä ja nautit tekemästäsi, haasteet (jopa karanteeni) tuntuvat vähemmän pelottavalta.

Toivotan tsemppiä ja menestystä kaikille. Onnellisessa ja vauraassa yhteiskunnassa kaikki voi hyvin.

Minusta ja toiminnastani lisätietoa:

LinkedIn

Haluatko sinä kuukauden yrittäjäksi?

Kuukauden yrittäjä on UKKO Pro:n blogisarja, jossa nostamme esiin eri alojen yrittäjiä. Onko sinulla oma tarina yrittäjyydestä? Me tahdomme kuulla sen!

Klikkaa ja täytä lomake.

Toiminimen kirjanpito

Suomen helpoin tapa yrittää

 

  • Lähetä ja vastaanota laskuja

  • Valokuvaustoiminto kuiteille

  • ALV- ja veroilmoitukset puolestasi

  • Henkilökohtainen kirjanpitäjä käytettävissä

Lisää blogikirjoituksia

Katso kaikki kirjoitukset