Harkitsetko oman yrityksen perustamista? – huomioi nämä asiat

Ei ole yhtä oikeaa polkua oman yritykseen perustamiseen. Olet ehkä saattanut haaveilla yrittäjyydestä jo lapsesta saakka omien vanhempien esimerkin myötä. Tai kenties olet saanut tarpeeksi palkkatyön orjuudesta ja haluat nyt toimia oman työsi herrana. Toisaalta yrittäjyys on voinut muodostua pakolliseksi viimeiseksi oljenkorreksi irtisanomisen ja sen myötä yllättäneen työttömyyden myötä.

Oli polkusi mikä tahansa, tällä artikkelilla haluamme auttaa sinut alkuun, kun mietit yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittäjyyden ei tarvitse olla monimutkaista!

Yritysmuodon valinta

Yritysmuodon valinta on kaiken a ja o. Valintaan vaikuttaa erityisesti se, oletko perustamassa yritystä yksin vai jonkun toisen kanssa. Lisäksi keskeistä on, kuinka suureen liikevaihtoon yrityksesi aikoo tähdätä. Yritysmuodon valintaan kannattaa perehtyä huolellisesti, sillä se vaikuttaa muun muassa perustamiskuluihin, kirjanpidon järjestämiseen, yhtiön päätöksentekoon sekä verotukseen.

Vaihtoehtoina ovat toiminimi, osakeyhtiö, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö sekä osuuskunta. Vaihtoehtoja kannattaa vertailla keskenään, jotta löydät itsellesi oikean yritysmuodon. Yritysmuotoa voi muuttaa myös jälkikäteen, mutta se on kuitenkin aina hieman työläämpää.

Täältä voit vertailla eri yritysmuotoja katso lisää

Liikeidea ja liiketoimintasuunnitelma

Kaikki lähtee liikeideasta. Ilman hyvää liikeideaa, on vaikeaa ryhtyä yrittäjäksi ja perustaa yritystä. Liikeidea vastaa kysymykseen: miten yritys aikoo toteuttaa liiketoimintaansa sekä mikä on yrityksen tarkoitus eli miksi yritys on olemassa. Liikeidea kuvailee myös, millaisia asiakkaita yritys tavoittelee sekä millaisia tuotteita yritys tarjoaa asiakaskunnalleen.

Liikeidean jälkeen syntyy pikkuhiljaa liiketoimintasuunnitelma, joka kuvaa yritystoimintaa ja sen kannattavuutta laajemmin. Liiketoimintasuunnitelma on tarkoitettu yrittäjälle itselleen, mutta tänä päivänä sitä vaaditaan myös liitteeksi esimerkiksi starttirahahakemukseen. Hyvä liiketoimintasuunnitelma pitää sisällään ainakin liikeidean, SWOT-analyysin, kuvaukset asiakkaista sekä myytävistä tuotteista/palveluista, analyysin kilpailijoista sekä rahoitus- ja kannattavuuslaskelmat. Liiketoimintasuunnitelma on kuitenkin vapaamuotoinen dokumentti, joten sen tekemiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Millainen on hyvä liikeidea? – katso täältä lisää

Etsitkö liiketoimintasuunnitelmaa? – lataa täältä ilmaiset pohjat

Aloittavan yrittäjän mahdolliset tuet

Aloittaville yrittäjille on saatavilla erilaisia tukia, joista yksi tunnetuin on starttiraha. Starttiraha on valtion myöntämä tuki uudelle päätoimiselle yrittäjälle, jonka tarkoitus on tukea alkavaa yritystoimintaa, kun yritys ei vielä tuota voittoa.

Starttiraha on henkilökohtaista veronalaista tukea, jonka myöntää TE-palvelut. Vuonna 2020 starttirahan suuruus on 33,66 €/pv, ja sitä maksetaan yleensä 5 päivältä viikossa. Keskimääräinen starttirahan suuruus on siis kuukaudessa noin 700 euroa.

Starttirahan hakemiseen kannattaa tutustua hyvissä ajoin ennen yrityksen perustamista, sillä sitä ei myönnetä enää yritystoiminnan aloittamisen jälkeen.

Starttirahasta ja sen ehdoista voit lukea tarkemmin täältä.

Valitse oikeat vakuutukset

Yrittäjänä sinun on myös mietittävä riskejä ja otettava niiden varalle tietynlaisia vakuutuksia. Yrityksen pakolliset vakuutukset riippuvat täysin yrittäjän toimialasta, mutta lähes kaikille yrittäjille pakollinen vakuutus on yrittäjän eläkevakuutus eli YEL. Vakuutus kerryttää yrittäjälle aikanaan maksettavaa eläkettä, mutta se tuo myös turvaa mahdollisten työttömyyden ja työkyvyttömyyden varalle. Lisäksi yrittäjän sairauspäiväraha maksetaan YEL-vakuutuksen mukaan.

YEL-vakuutuksen ottamiseen on muutamia poikkeuksia. Vakuutusta ei tarvitse ottaa, jos yrittäjä on alle 18-vuotias tai jos hän on jo vanhuuseläkkeellä. Jos toiminta on hyvin pienimuotoista tai esimerkiksi sivutoimista, ei YEL-vakuutusta välttämättä tarvitse ottaa. Jos yrittäjän työtulo ei ylitä minimirajaa, joka on tänä vuonna (2020) 7 958,99 euroa, ei vakuutusta tarvitse ottaa.

Mikäli palkkaat työntekijöitä yritykseesi, joudut hankkimaan lisäksi heille lakisääteiset työnantajavakuutukset. Näitä ovat esimerkiksi työeläkevakuutus ja työtapaturmavakuutus.

Yrittäjän vakuutukset – lue lisää täältä

Ulkopuolisen rahoituksen tarve

Yrittäjyyden alkutaipaleella on hyvä huomioida myös rahoituksen tarve. Kuinka paljon käytössäsi on omaa pääomaa ja tarvitseeko yrityksesi vierasta pääomaa? Vieraalla pääomalla tarkoitetaan ulkopuolisilta rahoittajilta saatua lainaa, joka tulee maksaa takaisin jossain vaiheessa. Usein pankki on yrityksien ensimmäinen vaihtoehto, mutta joskus saattaa joutua hankkimaan rahoitusta muistakin lähteistä.

Esimerkiksi Finnveran kautta on mahdollista hakea rahoitusta joko lainarahana tai takauksena pankista saatavalle lainalle. Asia hoituu suoraan pankin ja Finnveran välityksellä, jolloin yrittäjän itsensä ei tarvitse tehdä muuta kuin lähettää lainahakemus pankkiin. Yrityslainaa voi hakea myös yksityisiltä sijoittajilta, jotka tunnetaan myös nimellä bisnesenkelit.

Tutustu tarkemmin rahoitusvaihtoehtoihin.

Kirjanpidon järjestäminen

Kirjanpito on jokaisen yrittäjän pakollisiin tehtäviin kuuluva asia, joka on hoidettava keinolla millä hyvänsä. Kirjanpidon tekemiseen onneksi kuitenkin löytyy monia vaihtoehtoja. Voit hoitaa kirjanpidon kokonaan itse, ulkoistaa kaiken työn esimerkiksi tilitoimistolle tai ottaa käyttöösi nykyaikaisen verkossa tai mobiilisovelluksessa toimivan kirjanpitopalvelun. Otathan huomioon kuitenkin, että vaikka kirjanpidon ulkoistaa, on se silti aina yrittäjän vastuulla viime kädessä.

UKKO Pron kirjanpitopalvelusta voit lukea täältä lisää.

Harkitsetko toiminimiyrittäjyyttä?

Mikäli tiedät jo, että toiminimiyrittäjyys on sinun juttusi ja haluat hankkia itsellesi Y-tunnuksen, anna meidän auttaa sinua! Me hoidamme yrityksen perustamisen puolestasi ilmaiseksi, eikä sinun tarvitse käydä yhdessäkään virastossa. Samalla tarjoamme sinulle nykyaikaisen kirjanpito- ja laskutusohjelman sekä ammattikirjanpitäjiemme tuen kirjanpidon ja verotuksen kinkkisiin kysymyksiin.

Muista, että pienimuotoinenkin yrittäjyys on hyvä asia. Mikäli liikeideasi lähtee lentoon, voi olla että voit myöhemmin siirtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi, ja jättää hyvästit palkkatyöllesi. Aina kannattaa yrittää!

Lue lisää toiminimen perustamisesta!

Toiminimen kirjanpito

Suomen helpoin tapa yrittää

 

  • Lähetä ja vastaanota laskuja

  • Valokuvaustoiminto kuiteille

  • ALV- ja veroilmoitukset puolestasi

  • Henkilökohtainen kirjanpitäjä käytettävissä

UKKO Pro on toiminimen kirjanpitoon erikoistunut yritys

Blogissa käsittelemme yrittäjyyteen, taloushallintoon ja kirjanpitoon liittyviä asioita. Blogin tekstit on kirjoitettu mahdollisimman helposti ymmärrettäviksi, minkä vuoksi emme ota kantaa jokaiseen yksittäistapaukseen. Jos sinulla on kysyttävää, niin asiakaspalvelumme auttaa mielellään!

asiakaspalvelu@ukkopro.fi

puh: 09 427 20861 (klo 9-16)

Lisää blogikirjoituksia

Katso kaikki kirjoitukset